|
|||||||
|
|
Matkapuhelimen käyttö ulkomailla Taulukoiden hintatiedot olemme koonneet operaattoreiden netissä löytyvistä hinnastoista (tilanne 28.06.2002). Vertailussa ei kuitenkaan ole huomioitu, että joissakin maissa sovelletaan puheluihin puhelun minimiveloitusta tai muuta kuin sekuntisykäyksiin perustuvaa hinnoitteluperustetta joten lopullinen hinta kannattaa aina tarkistaa operaattorin nettisivuilta tai asiakaspalvelusta. Lisäksi joidenkin operaattoreiden nettihinnastoissa kerrotaan ilmoitettujen hintojen olevan ko. ulkomaan operaattorin ilmoittamia eivätkä operaattoria sitovia joten taulukkoja voidaan pitää siltä osin vain suuntaa-antavina. Lisäksi on muistettava, että ulkomaanpuhelut rahaliiton ulkopuolisissa maissa laskutetaan paikallisessa valuutassa jolloin vertailumme euro-hinta ei kurssivaihtelujen takia välttämättä ole täysin oikein. Hinnat sisältävät 22% ALV:n sekä mahdollisen laskutuslisän. Hintatiedojen löytäminen operaattoreiden sivuilla oli tänäkin vuonna kohtuullisen helppoa, vain Radiolinjan sivuilla saa ulkomaan hinnastoja todella hakea ennenkuin sen löytää. Soneran sivut olivat tältä osin parantuneet merkittävästi sitten viimevuoden tilanteen ja olivatkin nyt esimerkilliset, niin tiedon löytäminen kuin hinnastojen selkeys oli vertailun huippua. Myös Telian hinnastot löytyivät selkeän etusivun Hinnastot -linkin alta. DNA:n hinnastot löytyvät pitkällisen hakemisen jälkeen Asiakaspalvelu -sivuston alasivuina. Hinnasto lienee kuitenkin yksi yleismmistä syistä miksi operaattorin nettisivuille siirrytään ja onkin ihmellistä miksi nämä sivut usein ovat alasivun alasivuna ja Radiolinjan tapauksessa vieläpä tiputusvalikon uumenissa. RuotsiPuhelut Suomeen arkisin päivällä EUR/min
Tekstiviestin lähetys (SEK)
Viimevuoden tapaan Telian liittymä on myös tänä vuonna edullisin liittymä ruotsinmatkaan mukaan. Ero kalleimpaan Soneran liittymään Vodafonen (ent. Europolitan) verkossa on 0,28€/min jolloin jo 15 minuutin puhelussa eroa tulee 4,20€/min (n.24,97mk). Tekstiviesteissä jakauma on pienempi, edullisimmat tekstiviestit Ruotissa lähettää DNA:n liittymällä Comviq/Tele2 -verkossa. ViroPuhelut Suomeen arkisin päivällä EUR/min
Tekstiviestin lähetys (SEK)
Viron hinnoissa on suuriakin muutoksia viimevuoden tilanteeseen verrattuna. Ehkä silmiinpistävintä on, että Soneran liittymällä kannattaa nyt käyttää Q-GSM-verkkoa eikä Soneran ´omaa´ EMT-verkkoa joka on Q-GSM:n verkkoa yli tuplasti kalliimpi! Sama tilanne on DNA:n liittymän käyttäjillä joiden verkoksi Virossa on syytä valita Radiolinjan verkko sillä muut vaihtoehdot ovat yli puolet tätä kalliimpia. Edullisimmat puhelut Virossa tarjotaan Radiolinjan asiakkaille joiden käytössä on Virossa Radiolinjan oma Radiolinja Eestin verkko. Viimevuonna Telian liittymällä soitti Virosta yhtä edullisesti kuin Radiolinjan ja DNA:n liittymällä, nyt Telian liittymän käyttö Virossa on vertailun kalleinta. TanskaPuhelut Suomeen arkisin päivällä EUR/min
Tekstiviestin lähetys (SEK)
Tanskassa Orangen verkkovierailu on kotimaan lankaverkkoon soittaessa edullisin vaihtoehto, Suomeen matkapuhelimeen edullisin on Telia mutta myös Soneran liittymä Telian verkossa on siihen hyvä vaihtoehto ja näinollen Sonera onkin edullisin liittymä tanskaan. Tekstiviesteille verkon on syytä olla Orange, muut ovat tätä huomattavasti kalliimpia. DNA:n ja Telian asiakkaille ei tarjota Orangen verkkoa ja tekstiviestit ovat siksi Tanskassa merkittävästi Soneraa ja Radiolinjaa kalliimpia. Tanskan matkalla on myös muistettava, että Tanskan lain mukaan matkapuhelimen käyttö on kielletty autossa ajon aikana ilman hands free -varustusta. |
|
| Uutisvinkki : Kirjoita meille
(matkapuhelin@gmx.net) jos tiedät
jonkun hyvän matkapuhelinaiheisen uutisen josta emme vielä ole
kirjoittaneet. Mainostaja : Tutustu mediakorttiin. © oy Suomen
Datalinja ab
tekijänoikeudet ja tietosuoja |