|
|||||||
|
|
Telia Mobilen liittymämääriin neljänneksen kasvua Yhtiön myynti- ja markkinointijohtaja Staffan Blomin mukaan syksyn ja joulukuun liittymämyynti ylitti odotukset ja kertoo yhtiön tänä vuonna panostavansa ennen kaikkea uusien etujen antamiseen nykyisille asiakkaille. Viimevuoden joulukuussa Telia Mobile käynnisty huomiota herättäneen puheaikatarjouksensa jossa uusille asiakkaille annettiin 500 euroa puheaikaa, tätä etua on näiden uusien asiakkaiden käytettävissä 10 euroa kuukaudessa. Telia on kuitenkin aikaisempina vuosina muistanut myös jo olemassaolevia asiakkaitaan ylimääräisillä puheaikaeduilla, kuten edellisvuoden joulukuussa. Katso myös: |
|
| Uutisvinkki : Kirjoita meille
(matkapuhelin@gmx.net) jos tiedät
jonkun hyvän matkapuhelinaiheisen uutisen josta emme vielä ole
kirjoittaneet. Mainostaja : Tutustu mediakorttiin. © oy Suomen
Datalinja ab
tekijänoikeudet ja tietosuoja |