|
|||||||
|
|
Verkostomarkkinointioperaattoreilla takkuinen alku Ensimmäisenä palveluoperaattorisopimuksen ja hinnaston ehti esitellä Ruotsalainen Seven Nox. Sen PGFree ei kuitenkaan vieläkään pysty tarjoamaan liittymästään maksaneille edustajilleen toimivaa SIM-korttia. PGFree-liittymien on Suomessa jossain vaiheessa määrä toimia Finnet Verkot Oy:n verkossa. Ruotsissa yhtiöllä ilmeisesti on myös GSM-asiakkaita. Ruotsissa jo toimintansa aloittanut Terraflex pyrkii sekin Suomeen ja julkisti syyskuussa tehneensä palveluoperaattorisopimuksen TeliaSoneran kanssa. Ruotsissa Terraflex toimi Telian verkossa. Terraflexin kuten monen muunkin verkostomarkkinointiin luottavan projektin omistussuhteiden monimutkainen rakenne on kuitenkin ilmeisesti yllättänyt jopa Telian joka jo tiistaina lopetti puheluiden välittämisen Terraflex-littymistä. Palvelun keskeytymisen taustalla on kiista Terraflex LLP:n ja Terraflex S.A:n välillä siitä kuka omistaa asiakkuudet. Suomessa Terraflex on vasta ehtinyt kerätä myyntiverkostoa, yhtään toimivaa liittymää sillä ei Suomessa ole. Kolmas puhelueuroja Suomestakin havitteleva on ACN Communications joka on kertonut Suomessa toimivansa palveluoperaattorina TeliaSoneran matkapuhelinverkossa. Oman ilmoituksensa mukaan ACN-liittymäkorttien toimittaminen starttipaketin ostaneille edustajille olisi käynnistynyt kuluvalla viikolla. Yhteistä näille tämän artikkelin uusille palveluoperaattoreille on verkostomarkkinoinnin hyödyntäminen asiakashankinnassa. Värväyskampanjat on aloitettu ennen palveluoperaattorisopimuksen tekoa ja saatu silti myytyä jopa 600 euron hintaisia ´edustajapaketteja´. Usein näitä jälleenmyyntisopimuksinakin tunnettuja lupauksia ovat ilmeisesti ostaneet yksityishenkilöt joille kertomus verkostomarkkinoinnin mahdollisistamista tienestimahdollisuuksista on uponnut. Alan ammattilaisia lähestymistapa kuitenkin ihmetyttää - miksi maksaa siitä, että saa ryhtyä myyntityöhön josta ei välttämättä tule saamaan minkäänlaista korvausta ja josta kantaa kaiken riskin itse. Pahimmillaan sijoitetulla rahamäärällä ei saa kuin mainosrompun ja tukun sopimuskaavakkeita, hyvin harvalle on toimitettu edes se oma kovaan hintaan ostettu SIM-kortti. Kalliin sopimuksen hinta luvataan verkostomarkkinoinnissa tietenkin jossain vaiheessa takaisin kunhan saa riittävän montaa liittymää myytyä. Tällaisten jopa yli 8 euroa maksavien liittymien etuina oikeiden operaattoreiden usein jopa ilmaisiin liittymiin verrattuna luvataan edullisempia tai jopa ilmaisia puheluita. Hinnastoja vertailemaan tottunut huomaa kuitenkin nopeasti liittymien selvästi kalliimmat kuukausimaksut, korkeat saapuvan puhelun maksut (puhelu lankaverkosta kyseiseen liittymään), kotisoitto-tyyppisten lähipiirituotteiden puuttumisen sekä kyseenalaiset toimistusehdot. Toimitusehdoissa voi esimerkiksi olla sisällytetty operaattorille oikeus päättää sopimus tai muuttaa liittymätyyppiä mikäli asiakas käyttää liian aktiivisesti liittymän liittymien keskistä ilmaista puheaikaa. Huomioitavaa on myös, että kun ryhtyy tällaiseen verkostomarkkinointikuvion osaksi asia alkaa myös kiinnostaa mm. verottajaa. Tällainen yrittäjyydeksi tulkittava toiminta saattaa myös vaikuttaa esim. työttömyyskorvauksen, opintotuen tai eläkkeen saamiseen vaikkei edustajuus toisi tuloja euroakaan. |
|
| Uutisvinkki : Kirjoita meille
(matkapuhelin@gmx.net) jos tiedät
jonkun hyvän matkapuhelinaiheisen uutisen josta emme vielä ole
kirjoittaneet. Mainostaja : Tutustu mediakorttiin. © oy Suomen
Datalinja ab
tekijänoikeudet ja tietosuoja |