|
Nokia 7710 puhelimessa laajakuvanäyttö
(03.10.04)
Nokia on esitellyt uuden multimediaominaisuuksin varustetun Nokia 7710
-älypuhelimen. Uutuudessa jonka kerrotaan tulevan markkinoille
vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä on 65 536 värin
kynällä hallittava kosketusnäyttö. Lisäksi Nokia
7710 -puhelimessa on Internet-selain, sisäänrakennettu stereomusiikkisoitin,
kuvan toiston, suoratoiston ja tallennuksen mahdollistavat video-ominaisuudet,
kaksinkertaisella zoomilla varustettu megapikselikamera sekä FM-radio
ja Visual Radio -sovellus. Nyt esitelty 7710 pohjautuu näin ilmeisesti
ainakin jossain määrin viimevuonna esiteltyyn 7700-medialaitteeseen
josta kesäkuussa ilmoitettiin, ettei se sittenkään tule myyntiin.
Nokia
7710 -puhelin tukee Smartner-teknologiaan ja VPN-sovellukseen perustuvaa
push-sähköpostiratkaisua, ja laitteessa on 90 megatavua
vapaata käyttäjämuistia, minkä lisäksi pakkaukseen
sisältyy 128 megatavun MMC-muistikortti. Tiedonsiirto ja PC-synkronisointi
onnistuvat joko puhelimen pohja-liitännän ja USB-kaapelin
kautta tai langatonta Bluetooth-teknologiaa hyödyntäen.
Nokia 7710 -älypuhelimeen tulee myös saatavaksi erilaisia langattomia
mediasovelluksia ja palveluita, kuten Visual Radio -sovellus, joka antaa
FM-radiolähetyksen kuuntelijalle hyödyllistä tietoa ja
vuorovaikutusmahdollisuuksia. Sovelluksen avulla kuulija voi
erimerkiksi saada tietoa kulloinkin soivasta kappaleesta ja sen esittäjästä tai
osallistua kuuntelijaäänestyksiin. Nokia 7710 -puhelimessa
on myös valmiiksi eBook-lukija, jonka avulla käyttäjä voi
lukea lempikirjojaan sähköisessä muodossa ostettuaan tai
ladattuaan ne eBook-kirjoja myyvästä nettipalvelusta. Nokia 7710 -puhelin
tukee myös Nokia Streamer SU-22 -lisälaitetta,
jota käytetään
mobiili TV- piloteissa useissa eri maissa.
Nokia 7710 -puhelin toimii GSM/GPRS/EGPRS 900/1800/1900 -verkoissa.
Katso myös:
Nokia 6020 kamerapuhelin EDGE-datalla
(03.10.04)
Nokia 3230 1,3 megapikselin kameralla
(03.10.04)
Nokia 7700 kannettavaa medialaitetta ei tulekaan
(21.06.04)
|