|
Saunalahdelta todellinen vaihtoehto lankaliittymälle
(16.11.04)
Aggressiivisesta hinnoittelusta ja laajasta liittymäkirjosta tunnettu
Saunalahti on tuonut markkinoille GSM-liittymän johon saa
siirrettyä lankaliittymän numeron.
Saunalahden
uusi liittymä tulee hyvään aikaan markkinoille kun esimerkiksi
Varsinais-Suomessa toimivan Aurian asiakkailleen tarjoama lankaliittymän
lisäpalvelu DCS-City
lopetetaan vuodenvaihteessa. DCS-City on mahdollistanut ilmaiset soitonsiirrot
Auria lankanumerosta DCS-City GSM-liittymään. Elisa puolestaan
muutti pääkaupunkiseudulla toimivan HPY Citypuhelin -tuotteensa
matkapuhelinsuuntaiseksi huhtikuussa
2004. Vaasan Läänin Puhelin (VLP) lopetti oman Citikka -palvelunsa
jo vuonna 2002.
Puheluhinta lankaverkosta matkapuhelimeen moninkertaistunut viimevuosina
Näiden monopoliasemansa turvin lankaverkkonsa rakentaneiden lankapuhelinoperaattoreiden
tekemät palvelutason heikennykset koskettavat
erityisesti soitonsiirtoja matkapuhelimeen tekeviä. Tällaisia
ovat esimerkiksi pk-yritykset joissa lankaliittymästä tehdään
runsaasti puhelunsiirtoja tai puheluja matkapuhelimiin. Normaali siirto
tai puhelu
lankaliittymästä matkapuhelimeen maksaa saman kuin soittaminen
lankapuhelinverkosta matkapuhelinsuuntaan
(jopa 26,2snt/min+pvm). Nämä hinnat ovat nousseet vuoden 2001
hintatasosta jopa 227%. Suuret yritykset ovat varautuneet tilanteeseen
solmimalla yhteen operaattoriin sitouttavia yritysnumerosopimuksia (mm.
010, 020
ja 030 -alkuiset numerot) joihin soittaminen matkapuhelimella tulee asiakkaalle
huomattavan kalliiksi. Palvelunumerosopimuksen etuna
on yritykselle
edullisemmat omat puhelut.
Saunalahti ravistelee monopolirakenteita
Saunalahden irtiotto on merkittävä ja kyseenalaistaa paikallisten
puhelinyhtiöiden
perinteisen lankaverkon käytöstä perimiä puhelumaksuja.
Lankaverkon liittymän tyypillinen kuukausimaksu on 10-12,50€/kk,
soittajan numeronäyttöpalvelulla toisinaan enemmänkin.
Saunalahden Lanka -nimisen GSM-liittymän kuukausimaksu on
2,95€/kk
asiakkaille, jotka siirtävät liittymään lankanumeronsa
(muuten 7,90€/kk).
Soittaminen tällä uudella liittymällä lankaverkkoon
ja toisiin Saunalahti Lanka GSM-liittymiin maksaa maanlaajuisesti ympäri
vuorokauden 10 senttiä/puhelu
+ 1 sentti/min. Puhelut muihin GSM-liittymiin maksavat 9,9 senttiä/min
operaattorista riippumatta.
Lankapuhelinoperaattorit perivät paikallispuhelusta
puhelinyhtiöstä riippuen 10-12 senttiä/puhelu
+ 1-1,2 senttiä/min ja kaukopuheluista 2,2-4 senttiä/min
+ pvm. Soittaminen perinteisistä lankaliittymistä matkapuhelinliittymiin
maksaa 12-26,2 senttiä/min + pvm.
Saunalahti Lanka tarkemmin
Saunalahti Lanka -liittymäksi voidaan numeroa muuttamatta siirtää tavallinen
lankaverkon numero (poikkeuksena Ahvenanmaan teleliikennealueen numerot).
Siirrossa myös suuntanumero pysyy ennallaan. Uuden ilman numeronsiirtoa
toteutettavan Saunalahti Lanka GSM-liittymän suuntanumeroksi tulee 045.
Soittaminen tai siirtäminen
tavallisesta lankaverkon liittymästä 045 suuntanumeroiseen
liittymään
maksaa saman kuin Saunalahden muihin GSM-liittymiin (ajankohdasta riippuen
16,6-26,2 senttiä/min+pvm).
Soittaminen tai siirtäminen tavallisesta lankaverkon liittymästä normaalilta
lankanumerolta näyttävään siirrettyyn Saunalahti
Lanka GSM-liittymään maksaa saman kuin kyseisen teleliikennealueen
perinteiseen
lankapuhelinliittymään.
Saunalahti Lanka toimii Elisan matkapuhelinverkossa ja näkyy aina 045
alkuisena numerona vastaanottajalle.
Katso myös:
Saunalahti rajasi yritykset pois liittymämyynnissä
(03.12.04)
DNA korottaa puheluhintoja jopa 53%
(13.10.04)
Lakiehdotus alentaisi puheluhintoja lankaverkosta matkapuhelimeen
(21.09.04)
TeliaSonera korvaa syrjäkylien lankaliittymiä langattomilla
(18.05.04)
Radiolinjan Citypuhelin-asiakkaille tuntuvia hinnankorotuksia
(05.03.04)
|